Hernekeittoa ja teknologiaa

  • -

Hernekeittoa ja teknologiaa

Ikääntyneiden kotona pärjääminen tulee usein mietittäväksi, kun terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Liikkumisen ja muistin ongelmat ovat niitä keskeisiä, jotka havahduttavat siihen, että oma koti ei välttämättä ole enää turvallinen tai toimiva arkisten toimintojen kannalta. Teknologiasta voi tällöin olla apua, mutta se pitää suunnitella huolella, jotta oikea tarve ja oikeanlainen teknologinen ratkaisu kohtaavat toisensa.

 

Kotiin ja ikääntyneen omiin tapoihin tutustuminen on äärimmäisen tärkeää teknologisia ratkaisuja suunniteltaessa. Ei riitä, että mitataan pelkkiä liikkumiseen tarvittavien tilojen riittävyyttä, kuten oviaukkojen leveyttä. Ei riitä, että mietitään vuoteesta nouseminen ja vessaan meneminen, ikääntynyt ei halua olla vuoteen ja vessan vanki. Tuleehan televisiosta vaikkapa lemmen viemää, jota pitää päästä katsomaan. On siis nähtävä ikääntynyt kokonaisvaltaisesti oman arkensa parhaana asiantuntijana.

 

Pelkkä teknologia ei myy, ellei ikääntynyt osaa sitä miettiä oman arkensa arkisissa tilanteissa hyödylliseksi. Tämä on yksi syy, miksi kehitimme yrityksen palveluihin kotiapupalvelun. Myymme aikaa toimia ikääntyneiden arjessa apuna, jolloin meille muodostuu hyvä kuva kotona pärjäämisestä ja siitä millaiset teknologiset ratkaisut auttaisivat ehkä pärjäämään siellä pidempään. Kun näitä siinä arjen puuhien yhteydessä yhdessä mietitään, on ikääntyneen helpompi ymmärtää teknologisten ratkaisujen tarve ja innostua jopa niitä hankkimaan.

 

Meille kotiapupalvelu on myös erittäin mielekäs tapa toimia asiakkaiden kanssa. Kerron teille tarinaa tältä kesältä erään asiakkaan parissa, jotta ymmärrätte miten hernekeitto ja teknologia ovat itseasiassa yhtä arkisia asioita, mutta molemmat tuiki tarpeellisia. Tervetuloa matkaani mukaan.

 

Asiakas istuu pyörätuolissa ja odottaa jo oviaukossa, kun kurvaan auton etupihalle. Tervehdimme ja totean, että työnjohtaja on paikalla, mitäs tänään tehtäisiin. Toki tiedän, että koti on tarkoitus siivota ja jos aikaa jää voisimme tehdä pienen kävelylenkin pihalla. Asiakas haluaa tällä kertaa, että siivoaisin nopeasti, pölyt voi kuulemma jättää odottamaan aikaa parempaa, sillä nyt pitäisi käydä ostoksilla. Naureskelemme, että ostohousut on jalassa, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Imuri laulamaan, moppi heilumaan, vessan siivous ja pöytäpinnat puhtaaksi. Yksiössä tähän menee noin tunti aikaa. Meille jää kokonainen tunti aikaa humputella kaupoilla.

 

Pyörätuoli liikkeelle ja menoksi. Asiakas haluaisi ostaa muovipurkkeja, johon voisi joskus laittaa vaikka hernekeittoa. Torilla sitä myytäisiin, mutta sinne ei toripäivänä pääse menemään. Salainen toive on saada hernekeittoa kotiin toimitettuna, kaupan purkkihernekeitto ei aja samaa asiaa. Samalla reissulla tulee ostettua paistinpannu ja lasta. Kotihoito on huomautellut vanhan pannun huonosta kunnosta. Asiakas huokailee, että jos joskus kotihoito ehtisi paistaa lettuja. Vielä takaisin tullessa nappaamme leipomosta tuoreen voisilmäpullan päiväkahville. Asiakkaan kotona lataan kahvinkeittimen valmiiksi ja heiluttelen tulevani pian taas uudestaan. 

 

Seuraavan kerran ennen asiakkaalle lähtemistäni käytän pari minuuttia aikaa lettutaikinan tekoon. Otan taikinaa mukaani sopivasti yhden ihmisen lettuihin. Hurautan pihaan ja taas minua odotetaan jo ovella. Viime kerran ostosreissusta riittää keskusteltavaa, koska se oli tuottanut iloa koko viikoksi. Vaikkakaan kotihoito ei lettuja ollut ehtinyt tekemään. En kertonut mitään yllätyksestäni joka autossani kylmälaukussa odotti. Koti siivottiin, pölyjä myöden. Ja siivouksen päälle kipaisin autoon ja oli aika yllättää asiakas. Lettukestithän siitä päivästä muodostui. Silmissä kiilsi onnen kyyneleet, sillä letut maistuivat mansikkahillon kanssa juuri niin hyvältä kun oli haaveillutkin. Viimeksi kun lettuja oli saanut vuosia sitten. Lettujen ohella meille jäi aikaa tutkia asiakkaan puhelinta, josta oli vaikea kuulla mitä soittaja sanoi. Saimme toimimaan, joten teknologinen apu ja letut mahtuivat samaan kotikäyntiin helposti.

 

Kun taas seuraavan kerran kurvasin pihaan autolla, odotti asiakas minua jo portailla. Ensitöikseen ilmoitti, että pitäisi tulla keittiöön katsomaan yllätystä. Ja siellähän odotti kaksi pussia lettutaikina-aineksia, josko niitä lettuja ehtisi paistamaan lisää. Tokihan se onnistuu, mutta minullakin oli yllätys. Hain autosta edellisiltana likoon laittamani herneet ja paikallisesta lihakaupasta ostamani hernekeittoon sopivat lihat. Löytyipä kassistani vielä sipulia, meiramia ja suolaakin. Voi sitä iloista hymyä ja päivittelyä minkä tämä yllätys sai aikaan. Saisi kotona keitettyä hernekeittoa ja jälkiruuaksi lettuja.

 

Keitto kiehumaan, imuri laulamaan, koti siistiksi, keitto valmiiksi. Kaiken tämän ohella keskustelimme taas puhelimesta ja sen uusimisesta. Millainen malli pitäisi olla, kun toinen käsi ei toimi. Millaisen puhelimen saisi parhaiten laitettua lataukseen, mitä toimintoja siinä pitäisi olla. Ja toisaalta keskustelimme siitä, että siirtyminen pyörätuolista nojatuoliin ei onnistu millään, koska ei saa mitenkään tukikahvoja lähelle. Vaan onhan olemassa teknologisia ratkaisuja muitakin. Mitäpä jos tuki olisikin erilainen ja päiväunet voisi ottaa nojatuolissa. Päivät pyörätuolin vankina voisivat saada vaihtelua pelkästään siitä, että pääsisi välillä vaihtamaan istuinta.

 

Syötyään kaksi lautasellista hernekeittoa ja kaksi isoa lettua asiakas tuumaa, että tässä kodissa menee tänään nukkumaan onnellinen mies. Siitä kodista lähti kotiin myös onnellinen yrittäjä, sillä asiakastyytyväisyys oli käsin kosketeltavissa. Näin sitä huomaa, että teknologia ja hernekeitto, molemmat ovat yhtä tärkeitä. Yhtä paljon arkeen ja asiakkaan hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, kunhan ne lähtevät omista toiveista ja tarpeista.

 

Ensi viikolla mukanani on uusi puhelin ja siirtyminen tuoliinkin on jo ratkaistu. Muuten en tiedä mitä ensi viikon käyntini tuo tullessaan, sillä asiakas on se työnjohtaja. Ei voi tietää mitä yllätyksiä nyt odottaa.

 

Facebookgoogle_plusFacebookgoogle_plus